7.5.2015

SAUNA MIELESSÄ

Tässä meidän asuttamassa väliaikaisasunnossa ei ole lainkaan saunaa ja voin kertoa, että kylläpä sitä onkin ikävä. Vaikka kuinka monta kertaa on tullut sellainen fiilis, että "nyt vois laittaa saunan päälle", mutta on ollut tyytyminen uimahallin saunaan ja muutamiin ystävien ja sukulaisten luokse tehtyihin saunareissuihin.



Syystäkin siis sauna on mielessä usein ja kerron nyt millaisia suunnitelmia meillä on saunan varalle.

-lasiseinä + -ovi saunan ja pesutilan välille
-valkoinen kiuas mahdollisesti upotettuna
-vaaleat lauteet, ei perinteiset (Tässäkin asiassa huomaa kuinka maku vaan ajan myötä muuttuu. Pari vuotta sitten olisin varmasti halunnut mustan saunan, mutta nyt se ei tunnu ollenkaan meidän jutulta)
-lattia kylpyhuoneen kanssa samaa betonilaattaa tai esim. mikrosementtiä
-valaistus jonkinlaisena LED-valosarjana





Laudekuva Kärävä Sauna Oy. Nettisivuilta löytyi monta muutakin miellyttävää laudemallia ja plussa tietysti siitä, että yritys on tältä Pirkanmaalta.

Kiuas on Tulikiven Kuura. Ehkäpä kaikkein kaunein kiuas, joka on vastaani tullut, mutta valitettavasti vaatii suuremman saunan kuin meille on tulossa. Jotakin tämän suuntaista on kuitenkin hakusessa.

Laattavaihtoehdot Terratintan Betontech



Pohjapiirustuksesta poiketen haluaisimme kiukaan mielummin peräseinälle  ja mahdollisesti lauteisiin upotettuna, mutta saunasuunnitelmat ovat vielä aivan alkutekijöissään ja niitä mietitään ja mittaillaan vielä kunhan asia on hieman ajankohtaisempi.



Nyt kun suunnitelmamme ovat vielä täysin avoinna, niin enemmän kuin mielelläni vaihtaisin ajatuksia saunasuunnitelmista muiden rakentajien kanssa ja tietysti kuulisin kaikki mahdolliset vinkit teiltä, joilla sauna on jo valmis tai suunnitelmat pidemmällä kuin meillä.

- Heini, joka haaveilee kunnon löylyistä

8 kommenttia:

  1. Meille on tulossa tumma sauna, jo toinen peräkkäin :-D Ensimmäisestä poiketen lauteet jätetään nyt kuitenkin puun värisiksi, ekassa talossa nekin on mustat. Tummuus sopii minusta tunnelmaan, koska meille tulee myös puukiuas :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta saunakin on myös tyylikäs! Me jouduttiin tinkimään saunan neliöistä niin paljon, että valitsemalla vaalean saunan saamme siihen toivottavasti hieman avaruutta.

      Poista
  2. Minä olen myös kuolannut tuota kiuasta, vieläkun saisin miehen ylipuhuttua ettei se kiuas ole liian kallis ;) Väriä kuitenkin pitää pohtia, sillä me myös tykätään tummasta saunasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiuas on kyllä niin upea! Ja sama juttu täällä, että mies toppuuttelee hintojen kanssa. Kaikista kivoimmat vaan ei yleisesti ottaen ole niitä edullisimpia ;)

      Poista
  3. Kivoilta näyttää suunnitelmat! Meillä vielä suunnitelmat auki, mutta selvää on, että meidän 6m2 saunaan tulee u-laude, myös samanmoinen lasiseinä, sekä puu- että sähkökiuas ja jonkinmoinen ledlistavalaistus. Kuituja en enää halua. Niin js haluan teräviä linjoja, en enää pyöreää. Mulle kelpaisi sekä vaalea että tumma laude, mutta mies taitaa haluta puuta... Katsotaan kumpi saa tahtonsa läpi. Vinkeistä en tiedä, mutta jos nauttii saunomisesta niin kannattaa pohtia haluaisiko saunaan musiikkia ts vetääkö johdot kaiuttimille Ja kiuas kannattaa valita sen perusteella haluaako tymäköitä vai kosteita löylyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! Kaiuttimia me mietittiinkin, mutta tultiin siihen tulokseen, että sauna taitaa ennemmin olla meille sellainen "arjen pakopaikka" missä ennen kaikkea haluaa nauttia hiljaisuudesta... tai ainakin löylyjen äänestä.

      Poista
  4. Meillä sauna myös suunnitteluasteella. Alustavasti toteutus hyvin samansuuntainen kuin teillä. Vaaleat lauteet, lasiseinä, upotettu kiuas. Valaistuksen toteutamme kuituvalosarjalla, jotka sijoitetaan lauteiden alle tai selkänojaan. Ikkunaksi valitsimme juuri tuollaisen kapean pitkän mallisen ikkunan.

    Jäin pohtimaan, aiotteko laittaa saunaan muuta valaistusta esimerkiksi lauteiden alle? Tarvitaanko saunassa erillistä valaisinta esimerkiksi tilaa siivotessa? Me emme tällaista suunnitelleet saunatiloihin, toivottavasti kuiduista tulee riittävästi valaistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Katja!
      Sähkökuvissa meillekin on piirretty valaisin lauteiden alle, mutta pohditaan tarvitaanko sitä sittenkään. Kylpyhuoneeseen tulee kuitenkin hyvä valaistus ja lasiseinä sekä saunan pieni ikkuna tuo valoisuutta saunaan.

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!