26.3.2016

MANSEN BLOGIKIRPPIS

Mansen blogikirppis on täällä taas! Aivan mahtavaa! Suureksi ilokseni pääsen tälläkin kertaa kirppikselle mukaan. Muuton myötä kaapeista löytyi yhtä, jos toista meille ylimääräistä ja ne etsivät siis uutta kotia sunnuntaina 3.4. Mansen blogikirppiksellä.

Viime kertainen kirppis oli supermenestys ja tällä kertaa kirppis onkin edellistä suuremmassa tilassa. Kirppiksellä on myymässä yhteensä 20 blogistia ja lisäksi muutamia yrityksiä. Upeat goodiebagit ovat luvassa 150 ensimmäisellä kävijälle, joten kannattaa tulla ajoissa paikalle!



Kaappeja kaivellaan edelleen, mutta tässä hieman esimakua siitä, mitä löytyy minun kirppispöydästä ensi viikon sunnuntaina. Pääosin sisustustavaraa, ehkä hieman lastenvaatteita. Otan mukaan myös muutamia marokkolaisia sementtilaattoja, jotka jäivät meillä yli tarpeen. Ne nimittäin toimivat oikein hyvin ihania alustoina mm. kynttilöille tai kattiloille.  Nähdään siellä!







3 kommenttia:

  1. Vau, mitä kaikkea ihanaa sulla on tulossa myyntiin! <3 Pian nähdään! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, täytyypä pistäytyä käymään!

    VastaaPoista
  3. Moikka!
    Vieläkö sulla olisi noita marokkolaisia sementtilaattoja? Ostin blogikirppiksellä vain yhden ja nyt harmittaa etten ostanut useampaa...

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!