26.4.2016

MAKUUHUONEENI MUN

Tulin esittelemään teille meidän aikuisten makuuhuoneen, joka on meillä alakerran ainoa makuuhuone. Halusimme ehdottomasti makkarin eri kerrokseen lasten kanssa, jotta lapset voivat iltaisin rauhoittua omaan kerrokseensa meidän aikuisten jäätyä vielä valvomaan. Makuuhuone on olohuoneen vieressä ja ajatuksena on se, että kun muutamien vuosien päästä yläkerrasta vapautuu makuuhuoneita, niin makuuhuoneen ja olohuoneen välinen seinä voidaan kaataa ja saamme käyttöömme isomman olohuoneen. Nyt huoneet erottaa toisistaan seinän pätkän lisäksi isoilla laseilla varustetut pariovet.

Makuuhuone on aika pieni, sillä emme halunneet käyttää neliöitä huoneeseen, joka on käytössä lähinnä öisin. Toisella seinustalla on koko seinän mittainen liukuovikaapisto ja muutoin huoneeseen mahtuukin vain parisänky.

Päätyseinä maalattiin Kalklitir- kalkkimaalin sävyllä Nougat. Sängynpääty syntyi vanhasta peiliovesta, joka maalattiin mustalla mattapintaisella maalilla. Huoneen valaisin taas syntyi veljeni taitavissa käsissä. Ikean varjostin päällystettiin saneerauslaastilla ja sen jälkeen sisäpuoli maalattiin samalla kalkkimaalilla kuin seinä ja ulkopuoli samalla maalilla kuin sängynpääty. Lisättiin vain musta ketju ja valmista tuli. Tykkään tosi paljon!

Huoneen nurkkaan sijoitettiin vielä Hayn Loop Stand-naulakko, johon voi ripustaa vaikka seuraavan päivän asun valmiiksi.

Päiväpeittona on ihan vain pellavalakana, joka on ihanan huoleton käytössä. Perinteisistä verhoista en välitä ollenkaan, joten päädyttiin tilaamaan ikkunalle lamelliverhot.

Heini






4 kommenttia:

  1. Ihana lattia!! Melkeen harmittaa, ettei tullut itse laitettua kalanruotoa mihinkään!

    VastaaPoista
  2. Meillä on suurinpiirtein samankokoinen makkari :)

    VastaaPoista
  3. Heippa. Onko teidän kaapisto millainen syvyydeltään? Meillä myös tulossa "ahdas" makuuhuone ja tarkoituksena juurikin kaapistot koko seinälle. Jääkö teillä minkä verran tyhjää sängyn molemmin puolin?

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!