6.1.2015

TONTTIKATSELMUSTA JA LISÄÄ LASTENHUONEEN SISUSTUSTA

Oikein hyvää uutta vuotta 2015 kaikille. Meidän perheelle tämä kuluva "raksavuosi" on vähintäänkin mielenkiintoinen. Se tuo mukanaan tolkuttomasti työtä, kymmeniä päätöksiä, varmasti myös stressiä ja hampaidenkiristelyä, mutta ennen kaikkea toivottavasti iloa ja viimeistään vuoden lopuksi unelman omasta kodista toteutumisen.

Vastoin varovaisia toiveitamme meillä ei vieläkään ole rakennuslupaa. Kävi nimittäin niin, että sekaannusten ja erehdysten jälkeen meiltä puuttui vielä naapurikuulemiset yhden tontin osalta. Nopean selvitystyön tuloksena kävi ilmi, että suuren tontin omistaa yksitoista eri henkilöä, jotka kaikki asuvat eri puolilla Suomea. Rakennussunnitelmiemme esitteleminen ja allekirjoituksen saaminen heiltä jokaiselta henkilökohtaisesti olisi vaatinut melkoisen roadtripin ympäri Suomen, joten päätimme järjestää tonttikatselmuksen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että korvausta vastaan Tampereen kaupunki kutsui jokaisen naapuritonttiemme haltijan katselmukselle tontillemme ja arvatkaapas vaan kuinka monta heistä saapui paikanpäälle uudenvuoden aattona? Ei kukaan. Tämän suuren tontin omistajilla ei kuulemma ole intressejä puuttua rakennussuunnitelmiimme ja muut rajanaapurit ovat ne jo kertaalleen hyväksyneet, joten naapurikuulemisten osalta asia lienee kunnossa, vaikka toki kahden viikon valitusaika onkin edessä.

Tilanne on nyt se, että kun pakkaset ehtivät ennen rakennuslupaa, niin odottelemme luvan lisäksi rauhassa kevättä ja rakennusprojektin aloitus siirtyy huhti-toukokuulle. Aluksi olimme tästä viiveestä harmissamme, mutta nyt ajatus pienestä paussista tuntuu jo siedettävältä. Ehtiipähän ainakin ajan kanssa hioa vielä suunnitelmia kuntoon. Rakennuslupaprosessissa jouduimme muuttamaan vielä muutamia alkuperäisiä suunnitelmia mm. ikkunoiden paikkoja ja kokoja uusiksi, mutta eiköhän talosta vielä hyvä tule.

Joululomalla ehdin taas hieman visioida tulevan kodin sisustusta ja sisustuskauppojen alennusmyynnit tuli myös tehokkaasti hyödynnettyä. Meillä on kohta varasto ja vaatehuone täynnä jos jonkinlaista pussia ja laatikkoa, toivottavasti kaikki tehdyt hankinnat pysyy muuttoon asti mielessä.

Tässä suunnitelmia lastenhuone  nro 2:n varalle. Huone on kotimme lastenhuoneista pinta-alaltaan suurin ja tarkoituksena on, että sitä ainakin aluksi asuttaa perheen kaksi nuorinta poikaa, jotka molemmat ovat vielä alle kouluikäisiä.

Pohdinnan alla on nyt kovasti seinien pintavalinnat. Meillä on aikaisemmin ollut monessa huoneessa yksi seinä tapetoituna, mutta nyt tapetit ei innosta ollenkaan, vaikka kivojakin vaihtoehtoja löytyy paljon. Maalattu seinä tuntuu selkeämmältä ja helpommalta vaihtaa, jos mieli muuttuukin. Tuodaan väriä ja leikkisyyttä lastenhuoneisiin sitten tekstiileillä ja niillä leluilla.



Aiemmin hankittu Avaroomin junior-kokoinen kerrossänky riittää pojille vielä ainakin pariksi vuodeksi. Olen ollut sänkyyn todella tyytyväinen ja se miellyttää silmääni edelleen. Sängynaluslaatikko on ollut myös aivan huippu ja kätkee sisäänsä uskomattoman määrän leluja. Vanhan kodin peruina tähän huoneeseen sijoitetaan todennäköisesti myös Vitran Hang it all -naulakko, Myy-valaisin ja vanha paripulpetti.

Uusina juttuina tarkoituksena on hankkia huoneeseen puolapuut, voimistelurenkaat ja keinu ja näistä äidin suunnitelmista pojat ovat olleet todella innoissaan. Suosikkikirjoja varten ostin jo City of Sundayn lehtitelineen.

Kuvan puolapuut Dinox, keinu Lillagunga ja voimistelurenkaita saa esim. täältä.
Suloiset eläinjulisteet ja paljon muuta ihanaa DesignKomitea.

Heini

8 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää! Meillä on myös pienimpien huoneeseen ajateltu laittaa puolapuut. Ne pitäisikin kai jo hommata, niin osaisimme pyytää seinän sisään kiinnitykselle tukipuut oikealle korkeudelle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde! Viimein ehdin lukemaan kunnolla blogiasia ja luinkin sen alusta loppuun. Todella ihana koti teille on rakentumassa ja monta kivaa ideaa pistin mieleeni.

      Poista
  2. Loppiainen pelastettu, uusia juttuja sinulta!! :) :) Mutta voihan kökkeli nyt kun homma siirtyy, vaikka kiva että suhtaudutte siihen hyvin, mulla saattais olla vaikeaa kun muutenkin kaikki pitää aina tapahtua nyt heti.
    Pikku pojat saa kyllä mahtavan huoneen, meidän pojat sai voimistelurenkaat joululahjaksi ja ne ovat aivan hitti! Ostettiin sellainen leuvanvetotanko joka pingotettiin oven karmien väliin ja renkaat siihen kiinni, hyvin toimii :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Riikka! Toivottavasti nyt ehdin useammin päivittämään tätä blogia, pää on täynnä vaikka ja mitä ideoita. Kyllähän tuo aikautaulujen venähtäminen harmittaa, mutta kun asialle ei mitään mahdeta, niin jotain positiivista siitäkin oli etsittävä :)
    Ja kiitos voimistelurenkaiden kiinnitysvinkistä, mietinkin miten ne saataisiin helpoimmin asennettua.

    VastaaPoista
  4. Kivannäköinen talo teille tulossa, jään seuraamaan projektia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit blogivierailullle ja jäät seurailemaan :)

      Poista
  5. Puolapuut ovat kyllä hauska idea lastenhuoneeseen ja tuo Myy-lamppu on niin söötti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset erityisesti odottavat puolapuita ja ovathan ne sisustuksellisesti myös kivat.
      Blogisi on minulle uusi tuttavuus, mutta liityn ehdottomasti lukijaksi.

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!