21.7.2015

RAKSAVIIKKO 11

Päivät kuluu arkisen aherruksen ja töiden parissa, joten bloggaus tahti on nyt kesän ajaksi hieman hidastunut. Viime viikolla vietimme meidän toiseksi vanhimman pojan synttäreitä ja kyllä vaan mieli virkistyi, kun mies tuumasi ääneen, että pojan seuraavat synttärit vietetäänkin sitten jo uudessa kodissa. Ihanaa! Kiitoksia vaan kaikille tsempityksistä edelliseen päivitykseen.

Raksalla ulkoverhoilun asentaminen jatkuu edelleen. Viime viikolla sisäänvedon "lippa" valmistui ja myös ensimmäiset ovet ovat nyt paikoillaan. Tässä nyt kovasti olen miettinyt, että tuliko sittenkin valittua väärän väriset ovet. Ovien väriksi valittiin tummanharmaa (RR23), mutta jossakin valossa se näyttää omaan makuuni aivan liian siniseltä. Ehkäpä tuonkin asian kanssa oppii vielä elämään. Harmaa on kyllä todella haastava väri, sillä usein se näyttää juuri liian siniseltä tai ruskealta. Saa siis vinkata hyvästä vaalean harmaasta väristä meidän talon väriksi.




Ja sitten se reality-osuus. Tämän kasan kimppuun on päästävä mahdollisimman pian.

Heini


2 kommenttia:

  1. Hei, heti alkuun kiitos mukavasta blogista. Paljon kivoja juttuja :) Vilkaisin blogiisi ensimmäisen kerran noin puoli vuotta takaperin, kun oma Taloteko- projektimme oli alkamassa. Olemme omamme kanssa vihdoista viimein loppusuoralla ja viimeinen kuukausi ennen muuttoa on pian käynnistymässä. Tsemppiä raksa-aikaan, pian maali häämöttää myös teillä :) Raksakaaokseen saimme itse helpotusta Tori.fi-palstalta, jonka kautta saimme esim. tarpeettoman puutavara liikkumaan. Tontti tyhjeni hakijoiden myötä supernopeasti :) Etsimme myös itse kivaa vaaleanharmaata ulkomaalisävyä ja useamman koemaalauksen jälkeen päädyimme Tikurilan Pro Grey värikartan sävyyn 1916. Värikartalla taittaa hieman keltaiseen / beigeen, mutta uskalsimme ammattilaisen suosituksesta väriä kokeilla ja oli juuri nappi harmaansävy.

    VastaaPoista
  2. Ovienkin väri "muuttuu" kun ympäristön (seinän) väri muuttuu. Ja itse ainakin olen huomannut että just asennettuun suhtautuu usein tooosi kriittisesti ja tarkkaan. Malta lopputulosta :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!