11.5.2016

TEE SE ITSE - 3D AUTOMATTO

Talo on valmis, mutta piha ei. Edes terassi ei vielä ole paikoillaan, joten Byggmaxin blogihaaste nikkaroida jotain pihaan tai terassille sopivaa tuntui aluksi vaikealta, mutta lopulta siitä kuoriutui kertakaikkinen huippujuttu.

Aluksi pohdimme erilaisia säilytysratkaisuja, mm. kalanruotokuvioon paneloituja terassilaatikoita kukille, mutta viimein askareeksi kirkastui lapset ja leikki. Mieheni alkoi nostalgisesti muistella joskus pikkupoikana leikkineensä suvun mökillä oman isänsä kokoamalla puupalikkakaupungilla. Tuumasta toimeen.



Luonnostelimme yhtenä iltana (yönä) ryppyiselle aaneloselle hätäisen mallin puulevyn päälle rakennettavasta leikkikaupungista ja menimme tyytyväisinä nukkumaan. Koko paperia ei aamulla enää löytynyt, mutta muistikuva ja etenkin sisäinen visio oli niin selkeä, että uuttakaan mallia ei piirretty. Mittoja ei pohdittu alussa ollenkaan, vaan ajateltiin, että mennään materiaalin mukaan.

Pirkkalan Byggmaxissa tuli lopulta piipahdettua kolmesti. Ensimmäisellä kerralla mukaan tarttui lähinnä työkaluja, yleisruuveja ja maalia. Samalla tuli katsastettua puutavarahylly, mutta kun kello oli niin paljon, että kärrynlaina ei enää onnistunut, jäivät puut vielä hyllyihin. Toisella kerralla, kun älysimme varata enemmän aikaa, lainasimme Byggmaxista peräkärryä ja mukaan otettiin mm. vanerilevy, kakkoskakkosta levyn tueksi ja liimapuupalkki rakennelman jaloiksi. 




Toisen käyntikerran jälkeen alkoi itse rakentaminen. Tai itse asiassa ensimmäisenä teroitettiin timpurinkynä. Seuraavaksi vaneriin suuntaviivat teiden ja rakennusten sijainnista ja sitten levystä sahattiin oikean kokoinen. Uudella käsisahalla toki! Tässä kohtaa suunnitelma alkoi elää omaa elämäänsä, sillä hetken mielijohteesta suorakulmioksi luonnosteltu kaupunki muodostuikin epäsymmetriseksi nelikulmioksi. Tukirimat ruuveilla kiinni, sitten liimapuupalkista jalat. Ja tietysti ensin jalat olivat kaikki liian pitkiä, mutta silmämääräisesti sovittiin, että leikkimään ylettyy paremmin, kun lyhennetään kaikista kymmenisen senttiä. Näistä ylijäämäpalikoista tuli lopulta rakennuksia tai niiden osia. Ja hieman pidemmästä ylijäämäpalkin palasta tehtiin kaksi kerrostaloa.

Pojat olivat tällä kohtaa innolla mukana ja sovittelivat ja suunnittelivat erilaisia taloja ja tontteja vanerille. Tärkeäksi muodostui myös ylijäämävaneri, sillä se nähtiin jo sopivana laukaisualustana salibandypalloille ja jääkiekoille.

Tarve kolmanteen visiittiin Byggmaxissa tuli siinä kohtaa, kun itse talotyömaalta yli jääneet paneelit oli kiinnitetty kaupungin kolmelle sivulle. Yksi sivu oli siihen asti ajateltu jättää kokonaan avoimeksi, mutta yksissä tuumin päätettiin lopulta rakentaa aukon täytteeksi ovet. Tuttu rautakaupan myyjä morjesti jo tottuneesti ja tällä viimeisellä kerralla mukaan tarttuivat saranat ja haat sekä aitalautaa kehikon listoiksi.

Ovien mitoitus ja ovikehikoiden kokoaminen oli miltei kokonaan poikien savotta. Samaten paneelilautojen mittaus ja sahaus sujui melkein yksinomaan poikien työnä.

Jos oli keli suosinut ulkona työskentelyä nikkaroinnin alusta asti, oli maalaamisen aikana säätila aivan täydellinen! Ulkoilusta on päässyt nauttimaan uudessa kodissa ja pihassa muutenkin, mutta nyt yhdessäolo tuntui erityisen mukavalta. Pojat aloittivat talojen värittämisellä ja me mieheni kanssa huolehdimme itse rakennelman maalauksesta. Olimme ostaneet valmiiksi sävytetyt purkit valkoista, mustaa ja keltaista ulkomaalia. Harmaan sekoitimme itse ja lopputuloksena oli niin hyvä sävy, että toivottavasti olemme aikanaan yhtä tyytyväisiä itse talon tulevaan harmaaseen sävyyn. 




Ja kuinka upea siitä kaupungista lopulta tulikaan!

Alusta asti ideana oli upottaa levyyn jonkinlainen astia vettä tai hiekkaa varten ja tähän tarkoitukseen löytyi lopulta kaksikin erilaista muovivatia. Samaten alusta asti oli ideana päästä käyttämään kaistale vihreää terassimattoa tuomaan nurmen tuntua.

Projekti oli aivan huippukiva! Lopputulos ei välttämättä ole ammattilaisen silmään, mutta päätimme alusta asti olla stressaamatta milleistä (ja osin myös senteistä). Sen sijaan panostimme yhteiseen oivallukseen ja tekemällä oppimiseen. Poikien olemme jo kuulleet suunnittelevan laajennusosia…

Kyllä nyt kelpaa leikkiä! Ja lelut saa lopuksi kätevästi kerättyä säältä suojaan kaupungin alle odottamaan uusia seikkailuja! 


Tähän Byggmaxin nikkarointihaasteeseen osallistuivat kanssani kollegat blogeista Pömpeli ja Pieni talo Helsingistä. Pian on luvassa teidän lukijoiden vuoro ja voitte äänestää kenen nikkarointi ansaitsee voiton kilpailussa. Palaan ohjeisiin vielä myöhemmin.

Heini
    

5 kommenttia:

  1. Ei vitsit miten ihana idea ja huippua, että koko perhe on osallistunut sen suunnitteluun ja toteutuksen! Upea lopputulos! Tästä tuli hyvä mieli :)

    VastaaPoista
  2. Todella hieno lopputulos! voin vain kuvitella kuinka hauska tehtävä päästä toteuttamaan koko perheen kesken :)

    VastaaPoista
  3. Ihana! Voin kuvitella, kuinka täällä pari poikaa olisivat innoissaan :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!