19.7.2014

MILLAINEN ON UNELMIEMME TALO?

Niin kauan kun olemme omakotitalosta haaveilleet, olemme myös painaneet mieleemme asioita, joita ehdottomasti haluamme kodistamme löytyvän. Asioita tai ratkaisuja, joiden avulla arki ja sen toiminnot sujuvat isossa perheessä mahdollisimman helposti ja toisaalta taas sellaisia asioita, jotka miellyttävät meitä visuaalisesti. Onneksi olemme miehen kanssa pääosasta asioita samaa mieltä ja sisustusmakummekin menee hyvin yhteen.

Meillä on siitä onnellinen tilanne, että lähipiiristämme löytyy sekä arkkitehti että rakennusalan ammattilaisia. Näin he yhdessä ja erikseen ovat oman ammattitaitonsa puolesta osanneet antaa meille sellaisiakin vinkkejä ja neuvoja, joita emme itse ole edes osanneet harkita.
Meille oli alusta lähtien selvää, että talon suunnittelusta vastaa arkkitehti, joka piirtää meille sellaisen kodin, jossa on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon kaikki toiveemme.

Tällaisia asioita olimme pohjapiirrustukselta toivonut:

- Rakennusmääräysten mukaan tontille on rakennettavan talon on oltava kaksikerroksinen. Tämä on todettu ihan toimivaksi ratkaisuksi meille jo nykyisessä asunnossamme, joten se sopii meille. Yläkerrasta tuleekin poikien oma valtakunta, jossa makuuhuoneiden lisäksi on iso yhteinen aulatila mm. askarteluun ja pelailuun. Lisäksi TV sijoitetaan yläkertaan, sillä emme halua sitä enää olohuoneen yhteyteen.

-Alakerran halutaan olevan mahdollisimman avara ilman turhia väliseiniä.
-Alakertaan sijoitetaan myös aikuisten makuuhuone sekä sauna- ja pesutilat ja takka.
-Portaat haluamme suorana.
-Avoin tila alakerrasta yläkertaan ei tuntunut meidän jutulta.
-Korkeat lattiatasosta alkavat ikkunat ja terassille liukuovi.
-Keittiöön haluamme irrallisen saarekkeen.
-Emme ole varsinaisesti "puutarhaihmisiä", joten iso ja viihtyisä terassi on se, mitä me haluamme. Yläkerran parveketta mietimme kyllä, mutta totesimme sen olevan kuitenkin vähän turha.
-Muunneltavuus. Tarkoituksena on asua talossa pitkään, joten halusimme pohjasta sellaisen, että tulevaisuudessa sitä on mahdollisuus muokata esim. seiniä kaatamalla.
-Talon ulkoasun suhteen annoimme arkkitehdille vapaat kädet. Toiveenamme oli jotain hieman spesiaalia tai kiinnostava yksityiskohta.

Näillä ajatuksilla lähdimme liikkeelle arkkitehdin kanssa ja muutamien erilaisten luonnosten jälkeen pohjapiirros on valmis ja olemme siihen kovin tyytyväisiä.

Tässä luonnoskuva unelmien talostamme takapihalta katsottuna. Vaikka emme halunneet taloon sisälle täyskorkeaa tilaa, niin ulkona se toimii ja siitä tuleekin kotiimme toivomamme mielenkiintoinen detalji. Siihen pohjapiirrokseen palaan seuraavassa postauksessa.

Heini


                                                              Luonnos Ida ja Henri Väänänen

3 kommenttia:

  1. Upea luonnos! Jään innolla seuraamaan, mitä tuleman pitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maja! Kiva, kun tulit kurkkaamaan blogiani. Sinulla on aivan ihana ja inspiroiva koti ja blogi.

      Poista
  2. Siinä esimakua tulevasta :-) Mielenkiinnolla odotan projektin edistymistä. Jospa meki viimein saatais oma koti ensi vuonna :-)

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!