2.4.2015

ASKARTELUHUONE

Aula, askartelutila, pelihuone, mikä lieneekään parhaiten kuvaava nimi yläkertamme toiselle aulalle. Kyseessä on siis lasten yhteinen tila, jossa voivat pelailla ja leikkiä yhdessä. Aulaan on tarkoitus sijoittaa ikkunan alle suurehko pöytätila erilaista taiteilua ja askartelua varten.

Kun taloamme alettiin suunnittelemaan toivoimme yläkertaan pojille omia huoneita, mutta myös reilusti yhteistä oleskelutilaa. Arkkitehtimme ideoi yläkertaan kaksi erillistä aulaa, toinen nimenomaan aiemmin mainittuun tarkoitukseen ja toinen sitten televion katseluun ja pleikkarilla pelailuun. Innostuimme kahden erillisen aulan ideasta heti. Hyvänä puolena siinä on myös se, että toinen aula on mahdollista muuttaa vielä yhdeksi makuuhuoneeksi, mikäli kaksi nuorintakin kaipaavat jossakin vaiheessa omia huoneita yhteisen sijaan.

Suunnitelmat aulan sisustuksen osalta ovat vielä hieman avoinna, mutta joitakin ideoita olen kuitenkin miettinyt.

Meillä piirretään, maalataan tai askarrellaan ihan joka päivä, joten numero ykkösenä hankintalistalla on suuri pöytä. Ajatuksena on teettää laminaattipinnoitteinen vaneritaso ja pukkijalat. Oma suosikkini jaloista on ehdottomasti nämä BEdesignin uutuus Lume table legs.



Yhdelle seinällä suunnitellaan suurta kaapistoa, johon mahtuisi lasten kaikki kirjat, lehdet, pelit ja ne askartelutarvikkeet. Lundian Fuuga-sarja hivelee todella paljon silmääni ja moduuleita yhdistelemällä saisi luotua juuri mieleisen kokonaisuuden.



Toisaalta meiltä löytyy jo muutama osa Ikean Bestå-sarjaa, josta saisi varmasti myös kasattua ihan näppärän ja varmasti huomattavasti edullisemman ratkaisun. Hyvältä näyttää ainakin Eppusen kaapilla-blogin lastenhuoneessa, kurkatkaapaas täältä.

Liitutauluseinästä tykkään todella paljon ja tulevassa kodissa nimenomaan tämä aula voisi olla oikea paikka toteuttaa sellainen. Tyrkyllä olisi myös yksi ihana vanha puusohva, joka näkyykin vanhan kodin kuvissa täällä. Voi tosin olla, ettei se mahdu tähän tilaan ollenkaan.

Meillä on laatikoittain lasten tekemiä taideteoksia ja niistä tärkeimmät on myös tarkoitus kehystää ja laittaa aulaan paraatipaikalle esille.


Raikkautta aulaan voisi tuoda sitten matolla. Ihastuin kovasti Huopapallomatto.comin  Nepalissa käsin tehtäviin mattoihin, joita on mahdollista teettää myös oman mieltymyksen mukaisesti. Jostakin kumman syystä keltainen väri taas valikoitui mukaan, vaikka voisihan värinä olla joku toinenkin raikas vaihtoehto.


Elloksen Joanna maton kuvioinnista tykkään kovasti, arvosteluista päätellen maton materiaali sen sijaan ei vakuuta. Löytyykö joltakin lukijoista toisenlaisia kokemuksia tästä matosta?

Artekin Aalto tuoli 66 mustana on jo muutaman kerran käynyt ostoskorissa Finnish Design Shopin kampanjahinnalla. Voi olla, että ne vielä kotiutetaan. Minun lapsuuden aikainen koulupöydän tuoli oli nimittäin sama Artekin malli ja olisi aika nostalgista ostaa sellaiset myös omille lapsille.

Artemiden Tolomeo mini valaisin meiltä jo löytyykin ja se on varmasti oikein hyvä työvalo aulaan. Äidin tuntoja kuvaileva juliste on merkiltään Mini & Maximus.

Heini

Kuvat lainattu valmistajien sivuilta ja Pinterestistä

4 kommenttia:

  1. Tosi kivoja suunnitelmia :) Mielenkiinnolla rupean seuraamaan projektianne!

    Mukavaa pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, kun jäät seurailemaan. Tulen ehdottomasti vastavierailulle blogiisi.
      Hyvää pääsiäistä myös sinulle!

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!