31.5.2015

RAKSAVIIKKO 4

Taas olisi luvassa raksaviikon kuulumisia. Toistan varmasti itseäni, mutta edistystä on taas tullut hurjaa vauhtia ja tontilla oleva rakennelma muistuttaa koko ajan enemmän ja enemmän kotia. Eikä me edelleenkään malteta pysyä raksalta poissa vaan melkein joka ilta työmiesten lähdettyä tulee siellä vietettyä aikaa. Varsinkin kun lapsetkin viihtyvät raksalla enemmän kuin hyvin. Mies jo suunnitteli kaasugrillinkin siirtämistä kesän aikana raksalle.

Tällä viikolla yläkerrankin runko pystytettiin ja en malttanut olla kipuamatta ylös katselemaan ja fiilistelemään. Loppuviikosta nostettiin myös kattotuolit ja nyt tuo takapihan sisäänvetokin tuli kunnolla esille. Olemme edelleen tyytyväisiä tuohon yksityiskohtaan.

Sillä välin, kun raksalla tapahtuu, niin olemme sentään itsekin saaneet jotain aikaiseksi. Teimme nimittäin kaupat portaista ja palaan valintaamme ihan pian. Ensi viikonloppuna suuntaamme miehen kanssa kahdestaan pääkaupunkiseudulle ja tarkoituksena käydä ilman lapsia tutkimassa ainakin laattoja ja parketteja, jotta päästäisiin taas projektissa eteenpäin.

Aurinkoista tulevaa viikkoa!

Heini

P.S Käykäähän osallistumassa arvontaan täällä. Illalla arvotaan voittaja 50 euron arvoinen lahjakortti Taloo.comiin.








2 kommenttia:

  1. Aivan huikeeta, että teillä on jo talo pystyssä! Meillä odotellaan jo kovasti rungon pystytystä. Ehkä muutaman viikon kuluttua sitten.. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
  2. Suvi! Niin onkin! Rakentaminen etenee nyt niin hurjaa vauhtia, että vähän jopa jännittää. Hyvällä tavalla toki :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!