14.6.2015

RAKSAVIIKKO 6

Sen verran kiireinen viikko töiden ja muiden hoidettavien asioiden suhteen, että blogi on tällä viikolla jäänyt päivittämättä. Vaikka blogissa onkin hiljaista, niin raksalla tapahtuu, joten taas olisi perinteisen raksaviikko päivityksen aika.

Uuteen viikkoon lähdettiin tästä tilanteesta



ja tältä raksalla näyttää viikon lopussa. Tuulensuojalevyt ja villat on nyt koko rungon ympärillä. Meillä on myös peltikatto ja lasiliukuovea lukuunottamatta kaikki ikkunat on asennettu. Kovasti olemme tyytyväisiä, että haimme  poikkeusluvan aaltomaisen katteen sijasta pystysaumakatetta muistuttavalle teräskatteelle (Ruukki classic).



Isommat pojat ovat jo useaan kertaan käyneet talon yläkerrassa katselemassa maisemia ja tutkimassa omien huoneidensa paikkoja. Nuorin on aiemmin saanut vain haaveille yläkertaan pääsystä, mutta tänään päästin hänetkin kipuamaan yläkertaan. Voi kuinka onnessaan hän olikaan!




Huomiselle on luvattu sadetta, mutta taidemme silti pakata evästarpeet mukaan ja suunnata raksalle picnicille ja kuuntelemaan peltikaton ropinaa!

Mukavaa sunnuntaita!

Heini

2 kommenttia:

  1. Tuo katto on kyllä hieno! Meille tulee sama, tosin vain määräysten mukaan ruskeana. Toivottavasti ruskea väri ei vain kovin pahasti sieltä erotu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykätään kanssa. Onneksi saatiin poikkeuslupa tälle katolle!

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!