10.5.2015

RAKSAVIIKKO 1

Ensimmäisen raksaviikon on tapahtanut ihan hurjasti tai ainakin itsestä tuntuu siltä, kun ensimmäiset konkreettiset askeleet on otettu. Tärkein muutos taitaa olla se, että pelkästä tontista on nyt tullut raksa.

Tällä viikolla maatyöt saatiin pääosin tehtyä. Samoin perustukset ovat talon osalta valmiit, vain autokatoksen ja varaston perustukset jäivät ensi viikolle.
Itsekin pääsin työnmakuun, kun "aputyttönä" kävin nostelemassa harkkoja perustusten muurauksen jouduttamiseksi. Samoin lapset ovat aivan innoissaan ja enemmän kuin mielellään toimivat raksalla juoksupoikina.

Näiden mahtavien fiilisten siivittämänä onkin hyvä jättää raksa-asiat hetkeksi taka-alalle ja rauhoittua juhlistamaan maailman ihaninta asiaa, äitinä olemista! Oikein hyvää äitienpäivää teille kaikille upeille äideille!

Heini





P.S Pyrin aina sunnuntaisin kokoamaan viikon tapahtumat tänne blogiin. Instagramiin sen sijaan päivittyy raksan tapahtumia ja sisustusfiilistelyjä myös pitkin viikkoa.

5 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa! Raksan alku on niin mahtavaa, kun ensimmäisen kerran näkee ja hahmottaa, mihin talo tulee, miten huoneet sijoittuvat jne. Itse fiilistelen joka kerta tontilla, kuinka mahtavaa raksailu on. : D

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Kun anturat oli valettu, niin talo tuntui kyllä pohjaltaan todella pieneltä.

      Poista
    2. Joo, niin meilläkin! Ihmettelen, miten eteinen, vessa, työhuone ja vaatehuone mahtuvat kaikki samaan anturaan! Mutta niin kai se aina on, että ensin tuntuu kauhean pieneltä, mutta sitten tilaa onkin ihan hyvin. :)

      Poista
  2. Mahtavaa! Teillä on huima vauhti päällä! Perästä tullaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Mun isä ja veli on vähän pistänyt tuulemaan! Ens maanantaina tulee jo talofirma aloittamaan osuuttaan.

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!