27.10.2014

NÄIN VALITSIMME TALOTOIMITTAJAN

Vaikka meillä on lähipiirissa rakennusalan ammattilainen, niin päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että tilaamme tulevan kotimme talotoimittajalta vesikattovalmiina. Suurimpana syynä tähän ovat aikataululliset syyt, mutta myös kustannussyyt. Talopaketit ovat tällä hetkellä kustannuksiltaan sitä luokkaa, että rakentaminen alusta loppuun ei tule juurikaan halvemmaksi, varsinkaan jos et itse pysty olemaan omalla työpanoksella rakentamisessa mukana.

Meidän talon luonnokset ovat siis arkkitehdin piirtämät ja lähestyimme eri talotoimittajia kuvien kera. Halusimme juuri piirrustusten mukaiselle talolle kustannusarvion vesikattovalmiiksi.
Internetin kautta  etsin talotoimittajia, jotka pystyvät toimittamaan talon asiakkaiden omien toiveiden mukaisesti. Yllättävän monet kuitenkin toimittavat vain oman talomalliston taloja tai toimittavat asiakkaan toiveiden mukaisen talon muuttovalmiina.

Me lähestyimme seuraavia yrityksiä, jotka löysin joko netin kautta tai joista saimme suositteluja. Melkein kaikki tarjoukset olivat hintaluokassaaan suunnilleen samaa luokkaa, joten pelkän hinnan perusteella emme voineet tehdä päätöstä. Toimitussisällöt sen sijaan vaihtelivat eri toimittajien välillä ja niiden tulkinnassa tarvitsimme tuttujen ammattilaisten asiantuntemusta ja mielipidettä. Lopullisen valinnankin teimme yhdessä ammattilaisten kanssa.

Jukkatalo:

Jukkatalosta tuli heti vähän huonot fiilikset, sillä saamamme tarjous ei vastannut lainkaan sitä mitä olimme pyytäneet. Meidän tarjous oli väännetty Jukkatalon Perusjukka-paketiksi, joka sisälsi mm. saunan materiaalit, vaikka olimme nimenomaan pyytäneet tarjouksen ilman sisätöitä ja pintamateriaaleja. Saimme myöhemmin vielä uuden tarjouksen, mutta ensituntuma firmaan jäi vähän huonoksi ja koska uusi tarjous hintoineen ja sisältöineen ei ollut mitenkään edukseen muihin verrattuna, jäi Jukkatalo pois ensimetreillä.

Jetta-talo:

Jetta-talot ottivat meihin itse yhteyttä. Epäselväksi tosin jäi, mistä olivat saaneet yhteystietomme. Jetta-talojen edustaja oli meihin todella aktiivisesti yhteydessä, ehkä jopa hieman liikaakin, mutta heidän tarjouksensa oli selkeästi muita kalliimpi, joten emme edes jatkaneet neuvotteluja heidän kanssaan.

Sami-talo:

Sami-talosta emme olleet aiemmin kuulleetkaan, mutta saimme suosittelun toiselta talotoimittajalta, jolle luonnoksemme oli liian haasteellinen toimittaa. Tarjous oli kaksiosainen, toinen normaalieristein ja toinen passiivitaloa tavoitteleville lisätyin lämpöeristein. Normaalisti eristetty tarjous oli suurinpiirtein samassa kustannusluokassa muiden talotoimittajien tarjousten kanssa, mutta lopulta Sami-talo jäi kuitenkin kolmannelle sijalle.

Lappli-talot:

Lappli-talojen kanssa kävimme neuvotteluita aivan viime metreille asti. Lopulta talomyyjän asiantuntemustaso ja toimitussisältö sai meidät jättämään tarjouksen. Ihmetystä herätti mm. se, että hintaan ei kuulunut mitään telineitä, joista yhtäkkiä kasaantuu suurikin lisäkustannus, puhumattakaan siitä kuinka paljon helpompaa se on, että ne kuuluvat jo sisältöön ja hintaan. Myös esimerkiksi asemakuva olisi pitänyt teettää erikseen. Lappli-talot oli ainoa firma, joka ei vastannut millään tavoin viimeiseen sähköpostiimme, jossa kerroimme päätyneemme toiseen yritykseen ja sitä myöden asiakaspalvelusta jäi vähän pahat fiilikset.

Taloteko:

Talotoimittaja johon päädyimme on Taloteko. Pitkään mietimme sitä, että haluammeko elementtien sijaan pre-cut -toimituksen. Alan asiantuntijat vakuuttivat kuitenkin meidät siitä, että myös pre-cut on yhtä hyvä vaihtoehto kuin elementit. Talotekon ammattimainen asiakaspalvelu ja oma-aloitteisuus asioiden hoitamiseen olivat tärkeimpiä syitä miksi päädyimme heihin. Siinä missä joku toinen firma pyysi meitä itse selvittämään asioita rakennusvalvonnan kanssa, oli Taloteko jo oma-aloitteisesti tehnyt sen. Toimitussisällöltään Talotekon tarjous oli kaikken kattavin, sisältäen mm. kaikki piirrustukset, ainoastaan toiveissa olevaa liukulasi-ikkunaa ei pystytty toimittamaan. Joitakin pieniä näkemyseroja on toki Talotekon kanssa jo matkalla tullut, mutta niistä olemme päässeet yhteisymmärryksessä eteenpäin.

Mukava myös tamperelaisena kannattaa pirkanmaalaista yritystä!


 

Mielläni kuulisin mitä ajatuksia nämä amatöörimietteet herättävät ja jos jollain on samoista talotoimittajista niin hyviä kuin huonoja kokemuksia, niin mielenkiinnolla kuulisin kaikki risut ja ruusut!

Heini

6 kommenttia:

  1. Löysin blogisi Bloglovin'in suosituksista. Kiva kun sulla oli täällä tällaista pohdintaa, meillä kun on sama prosessi edessä kun saadaan piirrustukset tehtyä. Oliko tuossa kaikki firmat joilta tarjousta pyysitte? Meillä listaan lisänä on Plania ja Siklatalot. Niin ja Omatalo tekee kai kanssa omista piirrustuksista. Teidän talotoimittaja onkin uusi tuttavuus :)

    Jään seuraamaan etenemistä. Tervetuloa tsekkaamaan meidän alussa olevat haaveet www.kotitunteella.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  2. Moikka Essi! Kiva, kun kommentoit. Tulen enemmän kuin mielelläni vastavierailulle blogiisi ja onnea myös teille isoon projektiin :)
    Tässä postauksessa on tosiaan kaikki firmat, jotka vastasivat tarjouspyyntöömme. Muutamalta muultakin sitä pyysimme, mutta emme joko saaneet vastausta tai muista syistä emme jatkaneet neuvotteluita. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että hinnaltaan tarjouksen olivat niin samaa luokkaa, että emme enää katsoneet tarpeelliseksi lähettää useampia tarjouspyyntöjä. Meidän päätöksessä hintaakin suuremmaksi tekijäksi nousi mainitsemani tarjouksen sisältö ja asiakaspalvelu.

    VastaaPoista
  3. Hei! Löysin sattumalta blogiisi ja voin kyllä suositella Talotekoa. Meille on kaks taloa tullut sieltä. Nyt tulee Sikla-talo. Sikla ei tietääkseni ole laajentunut Pirkanmaalle, vaan on pohjoisessa ja etelässä. Edelliset talot meillä olikin Pirkanmaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanna! Ompas mukava kuulla! Kiva juttu, kun tulit kertomaan kokemuksistanne.

      Poista
  4. Jäin seuraamaan kun talotekniikka kiinnostaa meitäkin. Onnea projektiimme

    VastaaPoista
  5. Moikka Terhi ja kiitos!
    Kiva kun jäät seurailemaan.

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!