24.6.2015

KEITTIÖN KODINKONEET

Rakennusprojekti alkaa olemaan siinä vaiheessa, että isompia ja pienempiä päätöksiä on lyötävä nyt oikeasti lukkoon. Ilmanvaihtoasentaja kuulemma tarvitsee tiedon liesikuvun mallista ja valinta on vielä sinettiä vailla.
Haluamme aivan ehdottomasti valkoisen liesikuvun ja mielellään vielä siron sellaisen. Näillä ulkonäkötekijöillä vielä vaihtoehtoja löytyykin, mutta sitten kun kriteeriksi lisätään se, että liesikuvussa ei saa olla omaa moottoria vaan sen pitää ohjata katolla olevalla huippuimuria, niin vaihtoehtoja onkin huomattavasti vähemmän. Jännää oli huomata myöskin se, että liesikuvut joissa on oma moottori on jonkin verran edullisempia.

Tällä hetkellä meille on valikoitumassa tämä Savon IH-76 malli. Malli on oikeasti suunniteltu saarekkeen päälle, mutta meillä on tarkoitus asentaa se seinän viereen. Löytyisikö jollakin kokemuksia tästä liesikuvusta tai Savon muista malleista?

Liesikupu onkin ainoa kodinkone, joka meillä on päättämättä. Keittiön muut kodinkoneet tulee meille keittiöfirman kautta ja kaikki merkiltään Siemens. Kerroimme keittiöfirmalla mitä ominaisuuksia kodinkoneilta toivomme ja meidän oli helppo hyväksyä heidän tekemänsä tarjous.

Jääkaappi, pakastin ja astianpesukone integroidaan kalusteovin kalusteisiin. Niitä en sen tarkemmin esittele, mutta toki voin mallit kertoa, jos joku niistä kiinnostuu.

Jo rakennusprojektin alussa olimme päättäneet, että keittiöön haluamme panostaa. Tykkäämme laittaa ruokaa ja leipoa, joten halusimme ostaa myös hyvät kodinkoneet. Värikriteerinä on jälleen kerran valkoinen. Uunilta toivoimme pyrolyysitoimintoa ja induktiotasoon emme halunneet hipaisukytkimiä. Tällaiset kodinkoneet meille on tulossa.

Iduktiokeittotaso löytyy täältä, mikroaaltouuni täältä ja uunit täältä.

 Onkos jollakin kanssarakentajilla kodinkonepohdinnat parhaillaan käynnissä?

Heini


13 kommenttia:

  1. Hienot kodinkoneet tulossa! Itse kattelin tuota siemensin uunia ja mikroa mustana, mutta vielä ei ole mitään päätöksiä tehty. Mustia uunia ja mikroja on markkinoilla erittäin vähän, joten loppupeleissä päätös ei voi olla kovin hankala ;) Meille tulee samaten myös muut kalusteovien taakse, on helppoa, kun niiden ulkonäköä ei tarvitse miettiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! Paitsi, että vaikuttavat hyviltä, niin miellyttää mua myös visuaalisesti.

      Poista
  2. Kadehdittava tuo induktiotaso! Luulin aluksi, että meidänkin induktio olisi tosi joustava, eli ei niin väliksi, mihin kattilan iskee, mutta ei se lopulta ihan niin joustava olekaan (Aeg). Tuolla teidän mallilla on varmasti kokkailu helppoa :) Kauniit nuo valkoiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon induktiotason pitäisi kyllä olla oikeasti hyvä. Meillä kokkaillaan päivittäin seitsemälle ja tulevaisuudessa toivottavasti enemmän myös vieraille, joten induktioon haluttiin panostaa erityisesti.

      Poista
  3. Meillä on juuri tuo Savon liesituuletin ja olemme olleet siihen tyytyväisiä. Meillä liesituuletin ja liesi ovat niemekkeessä ja juuri niemekkeen kohdalla katon korkeus nousee, joten jouduimme rakentamaan "kotelon" kattoon liesituulettimelle, jotta se saatiin tarpeeksi alas ja aluksi tuo kotelointi häiritsi omaa silmää, mutta nyt sitä ei edes huomaa. Normaalissa huonekorkeudessa ei varmasti tuota ongelmaa tule. :)

    Mukavaa viikonloppua!!
    venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että liestituuletin on ollut hyvä. Meillä on alakerran korkeus "normaalia" korkeampi, joten varmaan jonkinlainen teline mekin joudutaan rakentamaan. Muistatko mikä teillä on huonekorkeus liesikuvun kohdalla?

      Poista
  4. Minäpä tarkistan huomenna mieheltä tuon huonekorkeuden kun hän kotiutuu ja palaan asiaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tarkistus tehty ja meillä liesituulettimen keskikohdalla (vinokatto) huonekorkeus on 2,9m. :)

      Poista
    2. Kiitos Venla! Meillä on koko alakerran korkeus 2,8m, joten jonkinlainen systeemi meillekin pitää kehitellä, jos tuohon Savon malliin päädytään.

      Poista
  5. Meille on tulossa Mielen uunit ja Savolta Bora Basic liesi/liesituuletin. En halunnut katosta laskeutuvaa liesituuletinta ja kattoon integroitu Savon tuuletin oli pitkään paras vaihtoehto. Mutta kun päätimme säilyttää keittiön täyskorkeana (3m) ja näin ollen myös katon kaltevuus säilyi, tuo integroitu olisi ollut hankala ja hyödytönkin. Mietittiin myös pöytätasosta nousevaa mutta en halunnut 'rikkoa' saarekkeen harmoniaa :D Bora Basic on siis valinta mutta hurjan vähän löydän siitä käyttökokemuksia mistään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Dora Basic vaikuttaa kyllä hyvältä vaihtoehdolta ja on ihanan huomaamaton.

      Poista
  6. Meillä on AEG:n mustat kodinkoneet poislukien Siemensin integroitava jääkaappi ja Savon KITE liesituuletin. Liesituulettimeen olen ollut tyytyväinen, vaikka ei se nyt niin "hiljainen" ole mitä luulin sen olevan. Tosin onhan niitä tehojakin oltava että kaikki imeytyy ulos mitkä pitääkin.
    AEG:n 70cm leveä induktio on myös tosi hyvä ja tehokas. Meillä on toinen puoli sellaista "yhtenäistä" keittoaluetta, jossa voit vaikka grillata parilalla ruokaa ja lämpenee parilan mukaisesti. Kätevä juttu!
    AEG:n pyrolyysi-uunia on myös testattu ja ai-että, hyvästi uunin pesut. Niin paikallaan oleva kodinkone, josta ei voi kuin tykätä.
    Hyvännäköiset ja tyylikkäät nuo teidän valkoiset kodinkoneet, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on tässä väliaikaisessa vuokrakämpässä kodinkoneet vuodelta ties mikä ja odotan kyllä niin paljon, että päästään laittamaan ruokaa ja leipomaan oikeasti kunnollisilla kodinkoneilla. Mustat kodinkoneet on myös tyylikkäät ja meilläkin oli yhtenä vaihtoehtona ennen kuin päädyttiin valkoisiin.

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!