28.9.2015

RAKSAVIIKKO 21 JA LAATTAVALINTOJA

Tällä kertaa minulla ei ole raksalta lainkaan kuvia, vaikka kyllä siellä koko ajan jotain tapahtuu. Sisäseinien levytykset jatkuivat ja väliseinätkin alkoivat nousta. Yksi hieman näkymätön, mutta tärkeä pistorasioiden paikkojen lopullinen sijoittaminen ja asentaminen. Niiden miettiminen oli kyllä tarkkaa, koska inhoan yli kaiken johtoviretelmiä, jotka johtuvat pistorasioiden väärästä sijainnista. Toivottavasti nyt koordinaatit osui suunnilleen kohdilleen.

Ehkä viikon tärkein uutinen liittyy laattavalintoihin. Me nimittäin taisimme löytää yläkerran kylpyhuoneen lattialaattaa lukuunottamatta kaikki muut laatat. Nyt tehdään tarkat laskelmat menekistä, tarkistellaan budjettia ja laitetaan laatat tilaukseen, jotta ne ovat sitten valmiina, kun lattiavalu alkaa olla kuiva.

Alakerran pikkuisen vessan materiaalit on lyöty lukkoon. Lattiaan tulee ihana marokkolainen sementtilaatta. Lattia on sen verran näyttävä, joten seinät pidetään simppelinä. Valintamme on Pukkilan valkoinen ja himmeäpintainen Harmony -laatta koossa 10x20cm, tiililadonnalla. Kyseisen laattakoon valmistus on lopetettu, mutta onneksi vielä varastosta löytyi meille riittävä määrä.


Eteiseen halusimme suurta betonilaattaa. Sopivan harmaan sävyn valitseminen myös laatoissa oli hieman hankalaa, mutta juuri oikea löytyi Spalifen valikoimassa olevalta italialaiselta Arianalta.
Tarkemmin laatta on nimeltään Ariana Covivium ja värinä Cemento.


Kodinhoitohuoneeseen ja pesuhuoneeseen tulee sama laatta ja mielessä oli jotakin hieman rouheaa. Pukkilassa ihastuimme Factory -sarjan laattoihin. Sarjan laatoissa joka yhdeksäs laatta on tismalleen samanlainen, joten yleisilmeltään se on todella elävä.

Pesuohuoneen kanssa on sama ajatus kuin vessan kanssa eli lattian ollessa näyttävä, seiniin valitaan simppeli valkoinen laatta. Todennäköisesti kooltaan 30x60cm.

Laattavalinnat on siis hyvällä mallilla ja tarkoituksena on tämän viikon aikana vielä löytää yläkerran kylpyhuoneeseen sopiva laatta, joka taipuu nätistä kalanruotoladontaan. Hakusessa on harmaa ja mahdollisesti 5x20cm kokoinen laatta, mutta niitäpä ei niin helposti löydykään.

Mukavaa viikkoa!

Heini

Kuvat valmistajien sivuilta, paitsi yläkuvan kylpyhuonekuva Kylpyhuonekeskus

6 kommenttia:

  1. Hienoja laattavalintoja! Tulee varmasti ihana tuosta vessan marokkolaisesta lattiasta! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat laattavalinnat ja jälleen hyvin samantyylistä kuin meille suunnitteilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mielenkiinnolla odottelen millaisiin laattoihin te päädytte.

      Poista
  3. Tässäpä oli asia, joka tuottaa minulle hikeä ja tuskaa, eli onnea laattavalinnoista! Hienoja laattoja olette valinneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatat on kyllä vaikea valinta, kun niitä ei ihan hetkeeb viitsisi sitten vaihtaakaan!

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!