19.9.2015

SAAKO JO MIETTIÄ SOHVIA?!

Muuttoon ja talon valmistumiseen on vielä tovi, mutta aika usein uppoudun miettimään sisustusjuttuja. Eikä ne aina jää vain miettimiseen, sillä varastot ja vaatehuone alkaa pikkuhiljaa olemaan täynnä rouvan hankintoja. Sisustusliikkeissä pyöriessä tarttuu usein jotain pientä ja piristää mukaan, kuten tänään tärkeääkin tärkeämpi wc-harja yhdestä suosikkikaupastani Domdomista.

Isommat huonekaluhankinnat alkavat olla jo päätettynä, mutta ainakin yksi isomman hankinnan päätös vielä on vielä tekemättä. Meillä yläkertaan tulee erikseen aulatila television katseluun ja pleikkapelailuun ja siihen tilaan tarvitsemme uuden sohvan.

Uudelta sohvalta toivomme seuraavaa:

- Pehmeä ja mukava istua ja löhöillä. Veikkaan, että tästä sohvasta tulee koko kodin eniten käytetty huonekalu.
-Lapsiperheessä ehdottomasti irroitettavat ja mielellään konepestävät päälliset.
-Riittävän korkeat jalat, jotta sohvan alta pääsee kunnolla imuroimaan.
-Divaaniosa
-Värinä harmaa

Tässä muutamia vaihtoehtoja, joista ehkä löytyy meidän tuleva sohva.


Tässä kuvassa on juurikin sitä fiilistä, mitä tilalta haen eli sohva oikein kutsuu istumaan. Kuvan sohva on BoConceptin Cenova. Sohvan huono puoli on ehdottomasti liian matalat jalat ja hieman mietin kuinka pienehköt selkänojatyynyt mahtavat pysyä paikoillaan.



Meidän alakertaan tulee meillä jo oleva HT Collectionin Donna-sohva. Sohva on noin kaksi vuotta sitten hankittu ja olemme siihen todella tyytyväisiä. Siinä on mukava istua ja koko sohva on todella laadukkaasti valmistettu. HT-collectionin mallistosta löytyisi myös yläkertamme sohvaksi montakin eri vaihtoehtoa, kuten yläkuva Como tai alakuvan Elle.

Adean sohvista ja niiden laadusta olen kuullut myös paljon hyvää. Band -sohvassa on myös irroitettavat päälliset.

Muuton erilaisista moduuleista koottava Connect -sohva on todella upea, mutta hintaluokka ylittää tässä sohvassa jo kipurajan.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Ikean uuden Norsborg -sohvamalliston kulmasohva. Pidän kovasti sohvan muotoilusta, väristä, vesipestävistä päällisistä ja myöskin käsinojassa olevasta kätevästä taskusta kaukosäätimille. Hintakin sopisi näistä sohvista parhaiten meidän budjettiin.

Mielelläni nyt kuulisin teiltä lukijoilta kaikki mahdolliset sohvavinkit ja suositukset. Me käymme toki koeistumassa sohvavaihtoehtoja ennen päätöstä. Vähän kyllä jo alkaa jännittämään pelkkä ajastus, että muutaman kuukauden päästä jollakin näistä sohvista istutaan meidän uudessa kodissa.

Mukavaa viikonloppua!

Heini

Kuvat valmistajien sivuilta.

4 kommenttia:

  1. Ehdottomasti ainakin pestävät päälliset...ja tietenkin istuinmukavuus on must-juttu! Meillä on HT:n Loft, jossa selkänojan saa kahdessa osassa myös taittumaan taakse. Olemme olleet tyytyväisiä HT :n sohvan laatuun :) Band on noista sohvista suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HT-collection kyllä vakuttaa laadullaan sen verran, että saatamme siihen kallistua.

      Poista
  2. Saa miettiä!! Täälläkin mietitään ;) Band ja Como omat suosikit myös. Ja huvittaa toi wc-harja, mähän ostin sen myös ennen kuin edes maatöitä oli aloitettu. Ja kaiken lisäksi tuon saman harjan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä mietinkin harjan bongatessani, että jossain olen sen nähnyt ennekin ja se taisi sitten olla sun blogi :)
      Como on näistä mullakin ykkösvaihtoehtona, mutta täytyy katsoa mitä siihen sanoo tylsimys nimeltään budjetti.

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!