26.10.2015

RAKSAVIIKOT 23-25

Raksaviikkopäivitykset laahaa vähän perässä. Itsestä tuntuu jo tylsältä laittaa kuvia levytetyistä seinistä ja muusta täysin keskeneräisestä. Ihan kuin olisi jo monta viikkoa laittanut samoja kuvia eikä mikään etene. Vaikka kyllähän raksalla työt etenee ja hyvin eteneekin.

Kaikki väliseinät ovat pystyssä ja osittain myös villoitettu. Lapset ovat olleet innoissaan, kun omien huoneiden paikat ja koot ovat nyt konkreettisesti nähtävillä. Voitte vaan arvata, että muuttokuume sen kun kasvaa kasvamistaan.

On meillä sentään jotain ihan valmistakin. Tekninen tila sai seinillensä valkoisen maalin ja lattiassa on nyt laatat. Annoin isälleni luvan käydä itse hakemassa sopivat laatat ja hyvin oli valinnut tummanharmaat.

Tällä kuluvalla tai seuraavalla viikolla taidetaan saada maalämpö viimein päälle ja edessä olisi myös ekovillan puhallus ylä- ja alapohjaan.

Viime viikon paras juttu oli ehdottomasti se, että löysimme viimein meidän keittiön betonitasoille tekijät. Vitsit, että olen innoissani tästä! Kerron myöhemmin lisää.






2 kommenttia:

  1. Tuo on tuttu tunne, välillä tuntuu hölmöltä ottaa kuvia levytetystä talosta, jota ei edes telineiden takaa kunnolla näy! Mutta kirjoittelen raksaviikkoja ihan itselle muistiin päiväkirjan omaisesti, koska joka kerta kun niitä käy näin jälkikäteen läpi, huomaa miten upeasti talo on edennyt! :) Teilläkin ollaan jo tosi pitkällä. Tsemppiä tulevaan! :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi. Tottahan se on, että koko ajan edetään. Oma malttamattomuus saa vaan välillä tuntemaan kuin kaikki junnaisikin vielä paikoillaan. Kuvat onneksi kertovat totuuden :)

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit kommentilla!